Työväenyhdistys on koettu tärkeäksi teollisuusvaltaisella Äänekoskella. Ja näin se onkin. Tänään Äänekosken sosialidemokraattinen yhdistys täyttää 110 vuotta. Huomenna lauantaina yhdistys viettää arvokasta juhlaansa Painotalolla kello 15. Ministeri Susanna Huovinen pitää juhlapuheen, juhlassa kuullaan historian havinaa ja laulua ja katsotaan naisen osaa työväenliikkeessä. Ohjelman aloittaa ja päättää Äänekosken Työväen Soittajat. Tässä historian ensimmäiset kolme vuosikymmentä pikakelauksella.
Äänekoski oli harmaa. Pärekatot oli harmaita ja niin oli myös seinähirret. Äänekoski oli vain pahainen Laukaan sivukylä, jonka ytimen muodosti kosken kahta puolen sijainneet kahdeksan maalaistaloa. Toki kylältä löytyi torppareita, renkejä ja piikoja, räätäli ja nikkari. Äänekoski oli uinuva pikkukylä jota vaivasi teollistumisen oire. Patruuna Kalle Piilosella oli piskuinen saha, joka työllisti parikymmentä henkeä kahdessa vuorossa, 12 tunnin pätkissä.
Rahaliikenne vilkastui siinä missä tukit uivat koskea pitkin. Enteilevä värinä jostain ihan muusta kuin heinätöistä hiipi mieleen. Rengit karkailivat kesken pestin tukkitöihin oikean rahapalkan toivossa. Varsinainen mullistus tapahtui vuonna 1897 kun tehdas alkoi nousemaan parhaimmillaan tuhannen hengen voimin. Meni vuosi ja toinenkin ja niin tuprutti savua tehtaan piipusta keväällä 1899. Kylä kasvoi siinä missä tehdas nousi. Väkeä lappasi Viipurista saakka.
Työväentalon julkisivu oli komea tausta, kun 100 henkeä asettuu kuvaan.
Työväenyhdistyksiä oli jo perustettu. Lähtökohta näille oli puhtaasti sosiaalipoliittinen, koska sosialistiset aatteet eivät olleet vielä saaneet merkittävää jalansijaa Suomessa. Äänekosken työväenyhdistyksen syntyvaiheeseen sisältyy wrightiläinen vaihe, sillä joukkoon liittyi talollisia. Sen pääpaino oli työväestön sivistäminen ja sosiaalisen aseman parantaminen. Toiminta loppui heti alkuunsa, sillä wrightiläinen työväenliike ajautui kriisiin kun sosialistiset aatteet levisivät.
Vuonna 1903 Forssan puoluekokouksessa Suomen työväenliike teki pesäeron wrightiläisyyteen hyväksymällä kansainvälisen sosiaalidemokraattisen periaateohjeman. Aatteen selkiytymisen myötä toiminta aktivoitui. Aatteen sanaa levitettiin. 20.9.1903 August ”Veli” Vatasen puhujamatkalla perustettiin kauppias Lappalaisen pihassa Äänekosken työväenyhdistys. Jäseniä liittyi mukaan heti kolmisenkymmentä ja vuoden lopussa jäseniä oli jo muutamaa vaille sata.
Vappumarsseja on järjestetty aina.
Työväentaloa alettiin puuhaamaan sosialistisen hengen voimin, kun 3. toukokuuta vuonna 1904 yhdistys osti Kalle Pajalalta puolivalmiin rakennuksen. Seuraavana kesänä taloa laajennettiin ja uuden talon avajaiset pidettiin 8.10. 1905. Siitä lähtien äänekoskelainen työväestö kokoontui suuriin yleisötilaisuuksiin. Ilman velkaa ei pytinki noussut ja yhdistys velkaantui korviaan myöten. Lainoilla ja lahjoituksilla selvittiin pahimmasta pinteestä kunnes keksittiin tuottoisat arpajaiset jotka nostivat yhdistyksen velasta kuiville. Ehdottoman mainitsemisen arvoista oli talkootyö joka jo silloin oli arvokasta.
Huima ja Osuuskauppa perustettiin 1904. Vuoden 1905 suurlakko antoi pontta työväenliikkeelle ja vaatimuksille. Ammattiosastoja perustettiin ja myös nais- ja nuoriso-osasto polkaistiin käyntiin. Toiminta saatiin vauhtiin kun henkinen ilmapiiri löystyi tsaarinvallan otteesta. Sanomalehti Sorretun Voima oli maakunnallinen äänitorvi joka vahvisti työväestön sosialistista maailmankatsomusta.
Vuonna 1925 Huiman voimisteluryhmä työväentalon pihamaalla
Oli lukutupaa ja puhujaseuraa, molemmissa kehitettiin suullista esiintymistaitoa ja korostettiin tiedon hankinnan tärkeyttä. Puhujaseurassa keskusteltiin muun muassa aiheesta ”Onko työväen tarpeellista nauttia taiteesta”. Se tehtiin tiettäväksi, että tieto on valtaa! Sitä korostettiin, sillä suurimmalla osalla jäsenistöstä oli lähes olematon koulupohja. Puhujaseura julkaisi käsin kirjoitettua Pöyhiä-lehteä neljän numeron verran.
Ajan hengen mukaisesti kieltolakia kannatettiin ja perustettiin raittiusseura 26.3.1905. Siihen liittyi heti 15 jäsentä.
Työväenyhdistyksen johtohahmoja ennen työsulkua vuonna 1908. Kautto I, Humppi, Turtin, Helin, Onkinen, Hätinen, Heikkinen
Suurlakon aikaan nähtiin ensimmäinen joukkoesiintyminen. Järjestettiin mielenosoituksia ja kansankokouksia. Äänekoski oli riippuvainen paperitehtaastaan ja sen työpaikoista. Tehtailla puhkesi lakko vuonna 1908 ja se rokotti jäsenmäärää. Lakon päämääränä oli saavuttaa 8-tuntinen työpäivän säilyminen. Lakon aloitti tehtaan johdon asettama työsulku, jossa kaikki työntekijät erotettiin. Takaisin otettiin ne, jotka suostuivat tekemään pidempää työpäivää. Sulkujulistus taas johti työläisten lakkoon joka päättyi työläisten häviöön ja moni joutui muuttamaan pois paikkakunnalta. Jäsenkato rokotti yhdistyksen toimintaa ja jouduttiin olemaan matalalla profiililla. Rivejä ei tahdottu saada kasaan ja kokousten määrä oli vähäinen. Naisosaston toiminta hiipui kokonaan ja lopullisen kuoliniskun toiminnalle antoi maailmansodan puhkeaminen. Sodasta kärsi koko kansa, mutta työväestö eniten. Palkkoja alennettiin ja alkoi esiintyä työttömyyttä. Silmät avautuivat niiltä, jotka olivat jääneet työväenliikkeen ulkopuolelle. Usko työnantajan hyväntahtoisuuteen mureni ja monet ennen empineet tulivat mukaan kokouksiin.
Kansalaissodan alkaminen vuonna 1918 oli yllätys Äänekosken työväenjärjestöille. Vain kaikkein aktiivisimmilla jäsenillä oli käsitys aseellisen selkkauksen vaarasta. Suolahteen oli perustettu punakaarti, jolla ei ollut aseita käytössään. Valkoisten joukkojen onnistui saada haltuunsa Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki poikittaisrata ja Äänekosken kunta jäi selvästi valkoisten tukialueen puolelle. Punakaartilaisia häädettiin Äänekoskelta ja aloitettiin työväenyhdistyksen jäsenien vangitseminen koska he kieltäytyivät menemästä asevelvollisuuskutsuintoihin. Työväenliikkeellä on perinteisesti ollut vastenmielinen suhtautuminen militarismiin ja tappamiseen. Ei haluttu tappaa luokkaveljiä porvarillisen maailmankatsomuksen puolesta. Vangit suljettiin työväentalolle ja työväenyhdistyksen jäsenet pakenivat metsään. Sodan päätyttyä työväenliike jakautui kahtia: maltilliseen sosiaalidemokraattiseen ja radikaaliin kommunistiseen osaan. Äänekosken työväenyhdistys valitsi sosiaalidemokraattisen linjan pystyäkseen vaikuttamaan kunnallispolitiikkaan.
Yhdistyksen järjestäytymiskielto kumottiin mutta sodan tuomat jännitteet pitivät toiminnan uinuvana. Naisosaston toiminta aloitettiin uudelleen vuonna 1921. Ompeluseura ja huvitoiminta jätettiin sivuasioiksi ja kokouksissa käsiteltiin kunnallispolitiikan kysymyksiä. Naisosastossa kannettiin huolta punaorvoista ja järjesti iltamia heidän hyväkseen.
Näyttämön henkilökuntaa 1924-1925
Rankkojen aikojen, sotien ja lakkoilun lomassa tiedettiin, että hengenravinto eli kulttuuri auttaa jaksamaan. Työväenyhdistys järjesti iltamia huvitoimikunnan ja näytelmäseuran toimesta. Vappujuhlaa on vietetty jo 110 vuoden ajan, eli yhdistyksen perustamisesta lähtien. Aluksi vappua viettiin iltamina mutta myöhemmin marssittiin yhä näyttävämmin torvien soidessa. Vuonna 1907 ilmestyneessä Sorretun Voimassa kerrotaan Äänekosken ja Suolahden työväestön kokoontuneen sankkana joukkona Paatelan pysäkille, jossa punalippujen liehuessa torvisoittokunta kajautteli ilmoille mahtavia säveliä. Vappujuhlien pitopaikka vaihteli, milloin juhlittiin Rotkolassa, milloin Kelhosten purolla.
Vappujuhla Kelhosten purolla eli Markkamäen kupeessa vuonna 1911 tai 1912
Juhlan ohjemassa oli kävelyretken lisäksi runonlausuntaa ja puheita. Torvisoittokunnan rooli oli juhlissa korostettu. Päiväjuhlan jälkeen pidettiin työväentalolla iltamat, joissa nähtiin paljon harjoituksia vaatinut moninäytöksinen ”kappale” kuten Tukkijoella, Nuori Mylläri tai Kevätjuhla.
Naisjaoston masurkka
Sisällissodan arpien umpeutuessa yhteikunnan järjestystä järkytti ns. lapualaisaika. Vuonna 1931 säädettyjen kommunistilakien mukaan äärivasemmistolainen toiminta kiellettiin lailla, ja Äänekoskella lakkautettiin useita vasemmistolaisia liikkeitä ja ammattiosastoja. Lapuanliikkeen lakkauttamisen jälkeen nähtiin taas vaikuttamisen toiveikkuutta ilmassa ja jäsenmäärä nousi. Paikallisyhdistyksessä haluttiin korostaa työväestön tarvetta järjestäytymiseen ja oikeuksiensa puolustamiseen.
Yhdistyksen toiminnassa alkoi korostua rauhan vaatiminen ja puolustaminen. Vuoden 1938 toimintakertomuksessa pelättiin sodan alkavan kun vuosi oli ollut rauhaton ja sekava. Seuraavana vuonna toiminta oli harvaa ja varovaista, ja sodan sytyttyä naisjaosto palasi alkuperäiseen rooliinsa ja auttoi sotaleskiä ja -orpoja. Keräsi varoja ja lähetti avustuspaketteja rintamalle.
Paikallisyhdistyksen vahvuus on ollut aina jäsenistössä. Pienikin järjestö voi saada aikaan suuria muutoksia paikallistasolla, jos jäsenet ovat aktiivisia. Vaikka aina ei ole ollut aihetta juhlaan jäsenmäärän suhteen, niin osastoon on sen syntyvaiheesta lähtein kuulunut aktiivisia toimijoita, jotka ovat pitäneet toimintaa käynnissä vuodesta toiseen. Niin myös tänä päivänä.
Koonnut: Marjo Steffansson lähteenään Tarja Kovasen seminaarityö vuodelta 2003 sekä Taisto Poikosen Äänekosken sosialidemokraattisen yhdistyksen 80-vuotishistoriikki ”Nujertumattomat tienraivaajat”. Kuvat ÄTY:n arkistosta, Äänekosken taidemuseolta (kiitos Pekka Soiniselle).
